7. huhtikuuta 2016

MAALISKUUN SUOSIKKEJA

IMG_7779 Pidentyvien ja valoisampien päivien myötä rakastan valoisaa ja keväistä kotia. Olohuoneen useampien muutoksien myötä koko koti näyttää aiempaa valoisammalta ja näin kevään myötä lisääntyvä valo vain korostaa sitä entisestään.
  IMG_6698Maaliskuun alussa vietin muutaman päivän Pariisissa. Kyseistä kaupunkia kohtaan mulla oli aika suuret odotukset ja ne todella täyttyivät reissun aikana. Pariisi oli ihan mielettömän kaunis ja viihtyisä kaupunki!
  IMG_7762
Kuluneen kuukauden aikana kotoa on löytynyt useasti värikkäitä tulppaaneja. Täytyykin muistaa seuraavalla kauppareissulla napata tulppaaneja mukaan, sillä olohuoneen pöytä näyttää niin tyhjältä ilman kukkakimppua :-D
  IMG_7889
Maaliskuussa olen löytänyt muutamiakin uusia ja hyviä hiustuotteita. Pakko etenkin antaa kehut tälle Fudgen hopeashampoolle. Taittaa hiuksien sävyä kylmään paremmin kuin mikään kokeilemani hopeashampoo ikinä. Suosittelen siis testaamaan, jos etsinnässä on hyvä hopeashampoo!
  IMG_7716Maaliskuun käytetyimpiä vaatteita on ollut kuvassa näkyvä oliivinvihreä bombertakki. Ei siis ihme, että se vie tämän kuukauden lempparivaatteen tittelin!
  IMG_7904Toisena suosikkihiustuotteena on pakko mainita tämä Balmainin Texturizing Volume Spray. Tällä jos jollain saa hiuksiin reilusti kaipaamaani tuuheutta.
  IMG_7912
Ranteessa on roikkunut maaliskuun ajan lähes poikkeuksetta Marc By Marc Jacobsin kultainen rannekello. Käytän tällä hetkellä vaatteissa paljon mustaa ja valkoista, joten mustavalkoisen asun kanssa tämä kello näyttää erityisen kivalta!

4. huhtikuuta 2016

LUKU-URAKKA ALKAA!

IMG_8017 IMG_8090 IMG_8123 IMG_8060 Tänään koitti vihdoin ja viimein pitkään odotettu päivä! Nimittäin aamupäivällä julkaistiin Turun oikeustieteellisen pääsykoekirjat. Ensivaikutelma pääsykoekirjoista on yllättävän positiivinen, sillä ainakin aiheet ovat tänä vuonna mielenkiintoisia. Tänä keväänä myös motivaatiota löytyy lukemiseen tuplasti enemmän kuin viime vuonna. Viime vuoden pääsykoerumbassa tehdyistä virheistä on tullut otettua opiksi, joten lähden edessä olevaan luku-urakkaan viime vuotta päättäväisemmin mielin.

Tuleva kevät tulee olemaan siis raskas ja työntäyteinen, joten blogi luonnollisesti hiljenee tämän vuoksi. En osaa yhtään sanoa postaanko seuraavan kerran reaaliaikaisesti vasta toukokuun lopulla vai aiemmin. Pari postausta on kuitenkin valmiina odottamassa kansioissa ja ne tulen julkaisemaan vielä tällä viikolla.

Lopuksi haluan sanoa vielä paljon tsemppiä muille pääsykokeisiin lukeville! 

3. huhtikuuta 2016

6 VINKKIÄ PÄÄSYKOKEISIIN LUKEVALLE

IMG_7941

1. Opiskele monipuolisesti
Älä pelkästään lue kirjoja toinen toisensa perään. Lukemisen ohella voi tehdä miellekarttoja, kirjoittaa isommista kokonaisuuksista tiivistelmiä ja tehdä itselleen tehtäviä. Tein vaikeista käsitteistä myös pieniä lappuja, joiden toiselle puolelle kirjoitin itse termin ja toiselle termin selityksen. Lappuja läpikäymällä ja kääntelemällä termit jäivät yllättävän nopeasti mieleen. Kannattaa myös hyödyntää erilaisia lukutekniikoita. Lukunopeuksia voi vaihdella huolellisesta ja tarkasta lukemisesta kirjan nopeaan läpiselailuun. Kun keskittymiseni alkoi herpaantua lukemisesta, aloin lukemaan ääneen! Tämä ei tietenkään ole paras keino, jos luet kirjastossa :-D Tätä listaa saisi jatkettua vaikka kuinka paljon, mutta ideana on se, että tee itsellesi opiskelusta helppoa ja mielenkiintoista.

2. Kertaa, kertaa ja kertaa
Viime vuonna huomasin aloittaneeni kertaamisen aivan liian myöhään. Tänä vuonna tavoitteenani on kerrata huolellisesti joka päivä lukemisen alussa ja lopussa. Aamulla kertaan edellisenä päivänä opitut asiat ja iltapäivällä kaikki päivällä lukemani asiat. Näin opitut asiat jäävät oikeasti päähän, kun ne pyörivät jatkuvasti mielessä.

IMG_7921

3. Pidä taukoa pänttäämisestä
Tänä vuonna tavoitteenani on lukea 8 tuntia päivässä. Kun kahdeksan tunnin lukuaika on täynnä, on hyvä jättää kirjat syrjään ja miettiä jotain muutakin kuin pääsykoekirjoja. Lukemisen ohella aion käydä ainakin päivittäin lenkkeilemässä tai liikkumassa.

4. Älä jämähdä yhteen kirjaan
Itse koin parhaaksi tavaksi kaikkien kirjojen monipuolisen käsittelyn viikon aikana. En lukenut siis parin tai edes muutaman päivän aikana pelkästään yhtä kirjaa, vaan luin yhtä kirjaa korkeintaan päivän verran. Tällöin muiden kirjojen asiat eivät unohdu, sillä kirjoja tulee vaihdeltua usein.

IMG_7919

5. Pidä kiinni lukusuunnitelmasta ja tavoitteista
En ole aiemmin omalla kohdallani piitannut lukusuunnitelmista, mutta viime vuonna totesin sellaiselle olevan todella tarvetta. Itse aion merkata lukupäiville lukemani kirjan, tavoite sivumäärän, kertaamiseen käytettävän ajan ja ruokatauot. Tarkasta suunnitelmasta on vaikeampi lähteä lipsumaan. Aseta siis jokaiselle päivälle ja viikolle konkreettinen tavoite johon pyrit.

6. Ylläpidä motivaatiota
Tätä ei voi painottaa tarpeeksi! Lannistuneina hetkinä itselleni toi motivaatiota mm. alan opiskelijoiden blogien lukeminen, oman edistymisen huomaaminen ja haaveilu unelmien opiskelupaikasta.

Mielläni kuulisin myös teidän vinkkejä luku-urakkaa varten!