31. joulukuuta 2015

VUOSI 2015 PÄHKINÄNKUORESSA

Ensimmäisenä haluan toivottaa kaikille aivan mahtavaa uutta vuotta! ♥ Itselläni jää vuodesta 2015 ihan hyvät fiilikset, vaikkei vuosi kokonaisuudessaan ollutkaan mikään erityisen mieleenpainuva. Innolla jo odotan seuraavaa vuotta, sillä luvassa on niin pääsykokeisiin lukemista, uusia reissuja kuin muita pieniä suunnitelmia! Nyt palataan kuitenkin vielä muistelemaan hetkeksi tätä viimeisiään vetelevää vuotta. Viime vuoden vuosikatsauksen jätin blogissa välistä, sillä se olisi ollut vähän turhan suppea. Tänä vuonna blogi on vastaavasti kulkenut mukana koko vuoden lukuun ottamatta pieniä blogihengähdystaukoja. Eiköhän mennä itse postauksen aiheeseen, eli vuosikatsaukseen!

tammikuu01 Tammikuussa fiilistelin vielä joulukuussa tehtyä Thaimaan reissua, innostuin valokuvaamisesta uuden objektiivin myötä, ostin Naked -paletin ja aloin kiinnostua entistä enemmän meikkaamisesta, kokeilin ensimmäistä kertaa tuorepuuroa ja nautin tammikuun pimeistä illoista kynttilänvalossa. Blogissa nähtiin tammikuussa mm. faktapostaus, jollaisen voisinkin itseasiassa tehdä joku päivä uudelleen!

 15 faktaa minusta


helmikuu01
Helmikuun alussa kuvailin asukuvia lumisissa maisemissa, rakastuin mangoon sen kaikissa muodoissaan, esittelin hiustenhoitotuotteita, kuvailin kotimme pieniä yksityiskohtia, ostin syötävän suloisen vaaleanpunaisen pikkulaukun ja pukeuduin helmikuun viimeisinä päivinä trenssitakkiin. Toteutin myös todella tykätyn kuvapostauksen. Tammikuussa hankitun uuden objektiivin myötä huomaan myös kehittyneeni valokuvaamisessa!

 Kuvapostaus osa 1
 My hair care products

maalishuhti01Maaliskuu, huhtikuu ja toukokuu pyörivät lähinnä pääsykokeisiin lukemisen ympärillä. Kaiken pänttäämisen keskellä kuitenkin innostuin päivittämään meikkipussia uusilla meikeillä, söin herkullisia aamiaisia, odotin innolla lähestyvää kesää ja ihastuin sisustuksessa marmoriin. Nämä kuukaudet olivat ehdottomasti vuoden raskaimmat kuukaudet ja se näkyi myös blogissa hiljaisuuden kautta.

 Pääsykokeet ohi!
 Kosmetiikka uutuuksia
  kesäkuu01
Kesäkuussa rakastuin maksihameisiin, boyfriendfarkkuihin, oranssinpunaiseen kynsilakkaan, jäätelön ja mansikoiden yhdistelmään, vaaleisiin sävyihin ja kukkapantoihin. Oli aika unohtaa keväällä mukana pyörineet pääsykoekirjat ja nauttia kesästä, vaikka kesäkuu ei ollutkaan järin kesäinen. Blogissa nähtiin kattavampi ostospostaus ja parvekkeen uusi kesäinen ilme.

 Summer balcony
 Shopping haul
  heinäkuu01Heinäkuussa riitti tekemistä. Kuukauden aikana pidin herkullisia brunsseja, tutustuin Macin huulipuniin, päivitin blogin ulkoasua, vietin kesäpäiviä merellä, ihastuin Michael Korsin ruskeaan pikkulaukkuun, myin vaatteita kirpputorilla, söin kahviloissa, mökkeilin, kuvailin olohuoneen sisustusta ja pidin hauskaa Ruisrockissa. Lisäksi vietin parin päivän minilomaa Tukholmassa ja Helsingissä päin. Heinäkuu oli myös blogin suhteen onnistunutta aikaa, sillä blogissa vietettiin heinäkuussa 1v. synttäreitä, toteutettiin linkitä blogisi -postaus, vastailtiin teidän kysymiin kysymyksiin ja nähtiin muihin kuukausiin verrattuna eniten uusia postauksia.

 Brunssi kotona
 Living room
 Q&A Part 1
 Q&A Part 2
  elokuu01Elokuu piti sisällään kesän kohokohdan eli Rodoksen reissun. Rodoksella vietetyn viikon aikana me otettiin aika rennosti ja nautittiin korkeista lämpöasteista, turkoosista merestä, hyvästä ruuasta ja auringosta. Rodoksen reissun lisäksi elokuussa pukeuduin mekkoihin ja hameisiin, vietin mökkipäiviä, kävin meren rannalla piknikillä, join superhyvää smoothieta, esittelin makuuhuoneen yksityiskohtia ja kirjoittelin blogissa mun aamurutiineista.

 Linkkaa blogisi top 10
 Rhodes photo diary
 Raikas mansikka-minttusmoothie
  syyskuu01Syyskuussa alkoi ilmassa olla jo syksyn tuntua. Syksy toi mukanaan illalla olohuoneen pöydällä palavat kynttilät, lisääntyneen teen juonnin ja lämpimät viltit sohvalle. Kesäiset vaatteet jäivät hiljalleen vaatekaappiin ja tilalle tulivat hatut, nilkkurit, huivit, kumisaappaat ja neuleet. Itse olen aina pitänyt syksystä, sillä se on niin tunnelmallista ja kaunista aikaa. Syyskuussa kuvasin blogiin videon meidän kodistamme, kirjoittelin blogiystäväkirjan ja muistelin taakse jäänyttä kesää.

 Our home - video
 My summer 2015
 Blogiystäväkirja
  lokakuu01Lokakuussa täytin pyöreät 20 vuotta! Synttäreiden juhlimisen ohella blogissa nähtiin myös mun Top 4 lemppari huulipunaa, sisustushaaveita, meikkipussin uutukaisia ja tunnelmia Indiedaysin Bloggers Inspiration Daysta. Lokakuussa luonto alkoi näyttää upeaa väriloistoaan, jonka kuvaaminen jäi tosin tänäkin vuonna toivottua vähemmälle...

 New in: Beauty & makeup
 Bloggers Inspiration Day 2015
 My top 4 favorite lipsticks
  marraskuu01Jostain syystä marraskuu tuntuu kaikista kuukausista tylsimmältä. Marraskuussa kuvailin asukuvia karvatakin kanssa, käytin jatkuvasti Macin Creme Cup -huulipunaa ja esittelin blogissa muutamia syksyn aikana tehtyjä ostoksia.

 Pörrötakki
  joulukuu01Tänä vuonna joulukuu on hujahtanut ohi ihan hetkessä. Joulufiilistelyt jäivät itselläni siis vähän vähemmälle pienen kiireen vuoksi. Joulukuussa leivoin ja koristelin pipareita, kävin jouluostoksilla, pukeuduin mokkaisiin ylipolvensaappaisiin ja harmaaseen villatakkiin, herkuttelin joulutortuilla ja ostetin pienen valkoisen joulukuusen. Joulukuun kohokohtana oli tietysti jouluaatto, jonka vietin perheeni kanssa Helsingissä.

 My Christmas
 Ootd / Over the knee boots
 What I got for Christmas 2015

28. joulukuuta 2015

WHAT I GOT FOR CHRISTMAS 2015

IMG_4918Ensimmäisenä esittelyssä on tummanharmaa Henri Lloydin pipo. Multa ei tosiaan löytynyt kaapista yhtäkään pipoa ennen tätä, joten tällaiselle vilukissalle tämä todella tuli tarpeeseen.

IMG_4915Meillä on jo pidemmän aikaa ollut pulaa käsipyyhkeistä. Joulupukki oli selkeästi päättänyt korjata tilanteen, sillä saimme uusia käsipyykeitä jopa kolme erilaista paria.  Pinon ylimpänä raidalliset Lexingtonin käsipyyhkeet ja alempana valkoiset egyptin puuvillaiset käsipyyhkeet.

IMG_5064 Joonatan yllätti mut jouluaattona klassisella Gantin valkoisella neuleella. Tällaisesta vähän laadukkaammasta perusneuleesta oon haaveillut jo jonkin aikaa. Todellisen laadukkuuden huomaa vasta ajan kuluessa, mutta ainakin neule on päällä todella miellyttävän tuntuinen ♥ Täytyy toivoa, että neule todella pysyy pitkään hyvänä!

IMG_5069 Muutamasta paketista paljastui uusia astioita. Meiltä löytyy jo ennestään Iittalan Essence -sarjan laseja, joita saimme vielä kaksi pakettia lisää kokoelmaa täydentämään. Juomalasien lisäksi lahjaksi tuli myös tarjoiluastioita ja suloisia sydämen mallisia Riviera Maisonin minilautasia.

IMG_5072 Joku onkin jo saattanut huomata viimeisimmissä kuvissa jotain uutta! Pieni kuvauskalustoni kasvoi nimittäin Canonin EF-S 10-18mm f/4.5-5.6 laajakulmaobjektiivilla. Muutaman päivän käytön jälkeen objektiivi vaikuttaa juuri niin hyvältä kuin kuvittelinkin. Kuvista tulee tarkkoja ja valoisia.

IMG_4885Hajuvesivarastoihin täydennystä tuo pyöreä Pradan Candy Florale -hajuvesipakkaus. Tätä hajuvettä on tullut tuoksuteltua kaupassa luvattoman monta kertaa, tässä on nimittäin mielettömän hyvä kukkaistuoksu 

IMG_5055
Keittiön puolella kokeiluun pääsee Suomalainen smoothiekirja ja Kreikkalainen keittiö -kirja. Pienen selailun jälkeen nämä kummatkin kirjat vaikuttavat olevan täynnä kokeilunarvoisia reseptejä!

IMG_5083 Lahjaksi tuli myös perinteisesti iso kasa suklaata, joista näyttää riittävän vielä pitkälle ensi vuoteen. Kuvassa näkyy suloinen lasipurkki, joka on täytetty Fazerin sinisellä suklaalla.

Tällaisia lahjayllätyksiä paketeista paljastui tänä jouluna! Ihan jokaista lahjaa en tässä nyt esitellyt, mutta suurimman osan kuitenkin. Mitäs te tykkäsitte tästä lahjapostauksesta?

27. joulukuuta 2015

OOTD / OVER THE KNEE BOOTS

IMG_4956 IMG_5030 IMG_5003 IMG_5026 IMG_4955 IMG_5006 Takki BikBok / Neulemekko H&M / Saappaat Nelly.com / Laukku Michael Kors / Nahkahanskat Ted Baker

Pitkästä aikaa asukuvia! Näissä kuvissa näkyy ensi kertaa mokkaiset ylipolvensaappaat, jotka tilasin kuukausi sitten Nellystä. En ole aiemmin välittänyt ylipolvensaappaista, mutta jostain syystä tänä syksynä ne alkoivat näyttämään mun silmissä mielettömän kivoilta. Erityisesti olen tykästynyt rentoihin neulemekkoihin yhdistettyihin asuihin, joten etenkin sellaista halusin heti itsekin päästä kokeilemaan. Löysin vaatekaapin perältä monta vuotta vanhan valkoisen neulemekon, joka toimii mun mielestä näiden saappaiden kanssa todella kivasti! Mitäs mieltä siellä puolen ruutua ollaan ylipolvensaappaista ja tästä asusta? :)

26. joulukuuta 2015

MY CHRISTMAS

Ihanaa lauantai-iltaa! ♥ Joulu alkaa olla nyt takanapäin, joten on hyvä aika väsäillä pientä joulupostausta. Meillä oli tänä vuonna perheen kanssa luvassa vähän erilaisempi joulu, nimittäin me vietimme joulua Helsingissä hotelli Tornissa. Kamera kulki mukana lähes koko ajan, joten joulun pieniä hetkiä kertyi muistikortille ihan kiitettävästi.

IMG_4861
Me herättiin poikaystävän kanssa jouluaattona jo seitsemän aikaan. Ensimmäisenä räpsäytettiin päälle joulukuusen valot, ne nimittäin tuo niin kivan joulutunnelman meidän pikkukotiimme! Kovin kauaa en ehtinyt aamulla fiilistellä jouluaattoa, sillä oli aika laittaa tavarat kasaan ja laittautua valmiiksi. Kyyti saapui yhdeksän jälkeen, jolloin lähdimme koko perhe ajamaan kohti Helsinkiä.

IMG_4795 IMG_4770
Kuten ylempänä jo mainitsinkin, me majoituimme Helsingissä hotelli Tornissa. Itse yövyin kyseisessä hotellissa ensimmäistä kertaa ja hotelli oli mielestäni oikein viihtyisä. Voisin mielelläni yöpyä Tornissa toistekin!

IMG_4732 IMG_4725 IMG_4721
Jouluaattoon kuului tietysti kävelemistä kauniissa Helsingin keskustassa. Lukuisat jouluvalot tekivät Helsingistä niin tunnelmallisen! 

IMG_4751
Pienen kävelylenkin jälkeen ohjelmassa oli Monopolyn pelaamista, lahjojen avaamista ja jouluillalliseen valmistautumista. Paketeista kuoriutui tänä vuonna todella mieluisia lahjoja! Kiinnostaisiko teitä kenties nähdä joululahjapostausta?

IMG_4776 IMG_4782
Yksi illan odotetuimmista hetkistä oli tietenkin jouluillallinen! Itse söin illallisella alkupalojen lisäksi helmikanaa tähtianiskastikkeella ja jälkiruuaksi herkullista suklaamoussea. Ruokailun jälkeen väsymys alkoi painaa päälle, joten oli aika kömpiä hotellin pehmeisiin lakanoihin nukkumaan.

IMG_4875
Aamulla me herättiin hyvin nukutun yön jälkeen hotellin aamupalalle. Herkullisen ja runsaan aamupalan jälkeen lähdimme vielä pienelle kävelylle auringon paisteeseen. Kävelylenkin jälkeen oli aika hypätä autoon ja suunnata kotiinpäin. Loppuilta sujui Joonatanin kanssa kotona suklaalla herkutellen ja leffoja katsellen.

Takana on siis oikein onnistunut joulu, vaikka mun joulufiilis olikin kadoksissa lähes koko joulukuun. Huomenna on luvassa vielä yksi vapaapäivä, jonka jälkeen on aika palata takaisin arkeen. Kertokaa ihmeessä mitä piditte tästä postauksesta! :)

19. joulukuuta 2015

VIISI YÖTÄ JOULUUN

Tuntuu ihan hullulta, että jouluun on enää viisi yötä jäljellä! Vasta tällä viikolla olen saanut kehiteltyä itselleni joulufiilistä, joka on ollut koko kuluneen joulukuun kadoksissa. Innolla kuitenkin odotan jo itse joulua, jonka vietän perheeni kanssa Helsingissä. Muutaman päivän aikana täytyisi vielä tehdä perusteellinen joulusiivous, ostaa pari pientä joululahjaa ja viritellä joulutunnelmaa entisestään vaikkapa jouluisella leffalla. Nyt kuitenkin näiden muutamien sekalaisten räpsyjen pariin, joista suurin osa on joulukuulta.

IMG_4659 Tällä viikolla leivottiin Joonatanin kanssa pipareita. Vaikka piparit eivät olekaan sen kummemmin mun mieleen, täytyy niitä kuitenkin leipoa vähintään kerran joulukuun aikana. Etenkin kun meillä on käytössä söpöt muumiaiheiset piparimuotit!
  IMG_4593Pari päivää sitten mun päivään kuului joululahjojen paketoimista. Tänä vuonna olen paketoinut kaikki paketit näillä kultaisilla lahjapapereilla, jotka on mun mielestä niin kauniita!
  IMG_4377
Tällaisissa vaatteissa tuli kuljettua harva se päivä marraskuussa. Oon vaan niin tykästynyt burgudyn, harmaan ja nahan yhdistelmään! Tulen varmaan julkaisemaan vielä loputkin kuvat tästä asusta.

IMG_4615
Kuukauden aikana on tullut myös tehtyä vähän jouluostoksia, lähinnä joululahjojen ja pienien sisustusjuttujen muodossa.

IMG_4529
Yksi mun tämän hetken käytetyimmistä vaatekappaleista on kuvassa näkyvä Bikbokin harmaa villatakki. Toivottavasti saisin pian otettua asukuvia tämän takin kanssa!
  IMG_4655Meidän pikkuista joulukuusta koristavat mm. nämä Riviera Maisonin suloiset joulupallot 

IMG_4490
Joulukuuhun on kuulunut tietysti myös suklaalla herkuttelua, nam!

IMG_4541
Itsenäisyyspäivänä käytiin Joonatanin kanssa päivällisellä vanhempieni luona. Tarjolla oli ihania herkkuja, kuten kurpitsakeittoa ja itsetehtyä puolukkajäätelöä 

6. joulukuuta 2015

MY CHRISTMAS WISH LIST

Hei taas pitkästä aikaa! Ajattelin palailla tänne blogin puolelle joululahjatoivelistan kanssa. Listan kokoaminen oli yllättävän vaikeaa, sillä mulla ei ole ollut tänä vuonna mitään kummempia lahjatoiveita mielessä. Pitkän pohdinnan jälkeen sain kuitenkin koottua listalle muutamiakin juttuja:

Dear Santa

TheBalmin The Manizer Sisters -paletti - Tätä palettia on tullut ihasteltua monen monta kertaa etenkin Youtubessa näkyvillä meikkivideoilla. Vaikuttaa ihan täydelliseltä paletilta luomaan kasvoille kivaa hehkua!

Pipo - Multa ei tosiaan löydy tällä hetkellä yhtäkään pipoa, joten joku kivannäköinen pipo olisi enemmän kuin tervetullut mun vaatekaappiin.

Neule - Lämpimiä neuleita ja vaatteita ei koskaan voi olla liikaa. Tällainen poolokauluksinen neule näyttää niin mukavalta ja lämpimältä!

Rannekoru - Nämä Marc By Marc Jacobsin rannekorut näyttävät mun silmään niin näteiltä!

By Malene Birgerin Dipp Purse - Vähän aikaa sitten törmäsin tähän Malene Birgerin Dipp -pussukkaan, joka vaikuttaa niin kätevältä. Pussukka menisi niin pikkulaukusta kuin meikkipussista. Monikäyttöisyyden lisäksi tykkään niin paljon tästä Arabian Flower -kuosista!

Objektiivi - Haavelistalla on ollut jo jonkin aikaa laajakulmaobjektiivi. Uudella putkella saisi vähän uutta särmää kuvaamiseen.

Prada Candy Florale -hajuvesi - Mun pari hajuvesisuosikkia vetelee viimeisiään, joten joku uusi hajuvesi olisi kiva yllätys. Tätä Pradan Candy Florale hajuvettä on tullut tuoksuteltua kaupassa monta kertaa. Tässä on nimittäin niin ihana kukkaistuoksu 

Hunter -saappaiden hoitoaine - Kumisaappaiden hoitoaine on keikkunut ostoslistalla ties miten kauan.

Pörrösukat - Olen aika vilukissa, joten kotona ollessa multa löytyykin lähes aina jalasta lämpimät pörrösukat. Mun tämän hetkiset pörrösukat alkavat olla jo vähän nuupahtaneen näköisiä, joten uudet yksilöt eivät olisi pahitteeksi. Muutenkin kaikki pörröiset ja lämpimät kotivatteet ovat mitä ihanempia joululahjoja