31. joulukuuta 2014

HAPPY NEW YEAR!

PicMonkey Collage Vuosi 2014 vetelee viimeisiään ja on aika toivottaa tervetulleeksi vuosi 2015. Tältä vuodelta on mieleen jäänyt paljon uusia ihania kokemuksia ja hetkiä. Innolla odotan jo mitä seuraava vuosi tuo tullessaan! Tällä hetkellä olemme meidän luonamme uutta vuotta viettämässä ja illemmalla lähdemme vielä keskustaan juhlimaan. Pitäkää tekin hauska uusivuosi! :-)

30. joulukuuta 2014

JOULULAHJAT 2014

IMG_6974 IMG_6985 Yksi toiveistani oli Hunterin kumisaappaisiin saatavat lämpimät fleecesukat, jotta kumppareita voisi käyttää myös talvella. Yllätyksekseni paketeista löytyi sukkia kahdessa eri värissä!  IMG_7042 IMG_7051Poikaystävältä sain lahjaksi ihanan Michael Korsin kellon, johon en voisi olla tyytyväisempi IMG_6937 Bed Headin shampoo ja hoitoaine, sekä hiuslakka.IMG_7099Toivelistalla oli uusi hajuvesi ja ilokseni yhdestä paketista paljastui Guccin Guilty hajuvesi, suihkugeeli ja vartalovoide. Kauniin ulkonäkönsä lisäksi hajuvesi on myös todella hyvän tuoksuinen! Lisäksi sain lahjaksi söpöt pinsetit, huulirasvan, koristeruusun, ihanassa pakkauksessa olevan vartalovoiteen ja ihoa hoitavia sukkia ja hanskoja.IMG_7016 Suklaata, jota ainakin riittää vielä pitkäksi aikaa... :-DIMG_0393 3Saimme kahdet Marimekon lakanat kuoseissa Kivet ja Pippurikerä. Uudet lakanat tulivat todellakin tarpeeseen!IMG_0390 Poikaystävän pappa oli tehnyt meille itse lahjaksi ihanan lyhdyn, joka löysi paikkansa parvekkeelta :-) IMG_7074Poikaystävän puolelta tuli myös tämä ihanan jouluinen itse tehty kynttiläkoriste  IMG_0389 IMG_0391 Villeroy & Bochin astioita saimme lahjaksi mielettömän paljon ja nyt meillä onkin jo oikein hyvä kokoelman alku koossa.IMG_6908 Iittalan Essence vesilaseja neljä kappaletta, Essencen pieni kaadin ja kaksi Ultimate Thule punaviinilasia. IMG_7114Iittalan Collective Tools pieni tarjoilulusikka ja juustoveitsi, sekä Hackmannin Gourmet pihviaterimet.IMG_6994 Iittalan lasinen Lantern -kynttilälyhty, joka pääsi koristamaan olohuoneen sohvapöytää. IMG_6854 Lasinen Iittalan pieni vitriini, jossa on hyvä säilyttää kauniita korvakoruja. IMG_6894 Viimeisenä, muttei kuitenkaan vähäisimpänä, saimme kolme kappaletta ruusukynttilöitä, jotka ovat niin kauniita että taitavat jäädä kokonaan polttamatta.

Pakko vielä näin jälkikäteen mainita, että osa yllä näkyvistä lahjoista tuli oikeastaan poikaystävälleni. Halusin ne täällä blogin puolella siitä huolimatta näyttää, sillä ne ovat kuitenkin käytössä yhteisessä kodissamme :-D

PS. Follow my blog with Bloglovin

27. joulukuuta 2014

MAKEUP NEWBIES

IMG_0332 IMG_0329 IMG_0331 Kynsilakan sävy 38 Rouge Flamboyant ja huulipunan sävy Rouge Coco 07 Chalys.
IMG_0330Huulikiiltojen sävyt ylhäältä alhaalle: 433 Délice, 553 Princess ja 643 Diablotine.

Sain poikaystävältä vuosipäivälahjaksi muutamia ihastuttavia meikkejä, jotka ajattelin tulla esittelmään tänne blogin puolelle. Pitkän aikaa olen haaveillut Diorin ja Chanelin meikeistä, mutta hieman suolaisen hinnan takia en ole niitä raaskinut ostaa. Meikkikokoelmani sai vahvistusta kolmesta Diorin huulikiillosta ja söpöstä pinkistä meikkipussista, sekä Chanelin huulipunasta ja klassisen punaisesta kynsilakasta. Chanelin korallinpunaiseen taittava huulipuna on ainakin parin kokeilukerran jälkeen vaikuttanut todella hyvältä. Olen kaipaillut arkimeikkiin sopivaa, raikkaan näköistä, sekä laadukasta huulipunaa ja tämä on juuri sellainen! Diorin huulikiillotkin vaikuttavat myös oikein hyviltä herkullisten ja yllättävän pigmenttisten sävyjen puolesta. Kerrassaan täydellinen lahja! 

26. joulukuuta 2014

SNAPSHOTS FROM THAILAND

IMG_0374 IMG_0367 IMG_0380 IMG_0371 IMG_0377 IMG_0376 IMG_0369 IMG_0378 IMG_0382 IMG_0373Tällä hetkellä istun läppäri sylissä autossa ja olemme matkalla Ilmajoelle, jossa olemme sunnuntaihin asti. Neljän tunnin automatka on hyvä kuluttaa matkalta kertyneiden kuvien muokkaukseen ja postauksien tekoon. Ylempää löytyy siis muutamia kuvia matkalta ja luvassa on vielä luultavasti toinen sekalaisia kuvia sisältävä postaus. Ajattelin myös kokeilla tehdä videopostausta reissusta, mikä olisi tehty pienistä videopätkistä, joita oon kuvaillut vähän väliä koko matkan ajan! :-)

24. joulukuuta 2014

KOTONA TAAS

IMG_0322 Kahden viikon reissun jälkeen on ihanaa palata taas kotiin, vaikka olisin mieluusti voinut viettää Thaimaassa vielä kolmannenkin viikon! Hassua miten nopeasti aika lomaillessa kului, sillä pari viikkoa kuluivat todella nopeasti. Huomenna onkin jo jouluaatto, joka on tarkoitus viettää perheen kanssa hyvän jouluruuan ja kunnon joulutunnelman parissa :-D

19. joulukuuta 2014

RANDOM PICS

Luvassa olisi vähän erilaisempaa postausta, joita kuvittaa sekalaiset kuvat ja kuulumiset parilta viikolta ennen matkaa.IMG_5896Tänä vuonna oon ensimmäistä kertaa ollut ajoissa ostamassa joululahjoja. Joka vuosi oon kärsinyt hirveestä joulustressistä, kun oon jättänyt joululahjat aivan viime tinkaan. Tällä kertaa halusin myös panostaa pakettien ulkonäköön, sillä löysin Ikeasta hienoja kultaisia ja hopeisia lahjapapereita. Niitä tulikin hamstrattua sen verran, että lahjapaperia riittänee ensi vuodellekin... :-DIMG_5232
Joulukuun alku meni taas vaihteeksi sairastellessa, eikä sängyn pohjalta tehnyt mieli liikkua minnekään pariin päivään. Onneksi tylsien päivien pelastajana toimi Netflix!IMG_0261Tilasin nordicfeeliltä pari Victorias Secretin body mistiä. Pitkän pohdiskelun jälkeen päädyin tilaamaan Sheer loven ja Mango temptationin ja molemmat ovat kyllä aivan ihanan tuoksuisia IMG_5176Rakastan viettää kiireettömiä aamuja. Parasta on syödä rauhassa oikein kunnon aamupala, johon kuuluu vaikka tuore täytetty croisantti ja mango-ananas-smoothie IMG_0239
Joululahjojen ostelun lisäksi oon innostunut keräämään kauniita joulukoristeita. Tarkoituksena olisi laittaa meille pieni kuusi, joten se tietenkin tarvitsee joitakin koristeita. Nämä joulupallot on ostettu Pentikistä ja maksoivat noin 4 euroa kappaleelta. IMG_1944Hunterin saappaat olivat kyllä aivan nappiostos! Ne ovat päätyneet mun jalkaan viime aikoina lähes joka päivä, sillä ne sopivat asuun kuin asuun ja pitävät myös jalat kuivina.

11. joulukuuta 2014

MY CHRISTMAS WISH LIST

Dear Santa

Kokeilin ensimmäistä kertaa laittaa ajastetun postauksen, joten toivottavasti tää nyt tuli ajallaan!

Kynttilöitä - Rakastan kynttilöitä ja varsinkin tuoksukynttilöitä, joten ne ovat aina mieleinen lahja!
Astioita - Alettiin keräämään Iittalan astioiden lisäksi Villeroy & Bochin New Wave astiastoa, joten toivon tietysti saavani niitä joululahjaksi. Samalla ollaan myös haaveiltu Iittalan Essence vesilaseista.
Naked 2 luomiväripaletti - Mulla on todella herkkä ja allerginen iho, joten eri kosmetiikka tuotteiden määrä pitäisi pitää ihan minimissään. Siksi haluaisinkin Naked 2 luomiväripaletin, jottei mun tarvitsisi käyttää montaa eri palettia meikin tekemiseen. Lisäksi tän paletin sävyt ovat aivan täydellisiä!
Hajuvesi - Mun hajuvesivarastot alkavat uhkaavasti huveta, joten en pistäisi pahaksi jos saisin jonkun uuden tuoksun.
Hunterin fleecesukat - Uudet kumpparit tarvitsevat talven tullen sisällensä pehmoiset fleecesukat, jotta niissä voisi talsia myös kovemmillakin pakkasilla. Noi tummanharmaat palmikkosukat olisi varmasti lämpimät ja ne ovat myös ihanan näköiset 
Pussilakanat - Meillä vaihdetaan lakanoita suht usein, joten uudet lakanat toisivat kivaa vaihtelua vanhojen rinnalle.
Marc by Marc Jacobsin korvakorut - Oon haaveillut pienen ikuisuuden näistä Marc Jacobsin kultaisista sydänkorviksista.
Suklaata - Suklaa yksinkertaisesti vain kuuluu jouluun!

7. joulukuuta 2014

PACKING

IMG_6149 IMG_6157 Tulin kirjoittamaan tänne vielä pikaiset heipat, sillä tänään lähdemme poikaystävän kanssa kauan odotetulle matkalle Thaimaan Phuketiin. Kotiin päin tullaan vasta 22. päivä tätä kuuta, joten saamme nauttia auringosta kaksi viikkoa. Blogi luultavasti hiljenee pariksi viikoksi, sillä läppärin jätän suosiolla kotiin. Nyt täytyykin kiiruhtaa pakkaamaan vielä viimeiset matkatavarat, joten adios! :-)

2. joulukuuta 2014

NEW HAIR

IMG_0302 IMG_0303 IMG_0300 IMG_0304
Kävin eilen pitkästä aikaa kampaajalla ja yllä näettekin mielestäni hyvin onnistuneen lopputuloksen!  Näistähän ei pitänyt tulla ihan näin tummat, mutta siitä huolimatta tykkään näistä tosi paljon :-) Ainakin itse väri ja kylmempään ruskeaan taittava sävy on hyvin lähellä luonnollista hiustenväriäni, mikä oli oikeastaan koko värjäysprojektin tarkoitus. Kuvista ei näytä edes huomaavan, että hiukset myös lyhenivät yli kymmenellä sentillä. Uskalsin nimittäin luopua hiusten pituudesta tavallista enemmän ja hiukset ovat kyllä paljon tuuheamman ja terveemmän näköiset!

FAUX FUR COAT

IMG_0284 IMG_0274 IMG_0279 IMG_0283 IMG_0277 Takki Zara / Huivi Acne / Kengät Dinsko / Kello Michael Kors / Laukku Mango


Päätin tulla sittenkin julkaisemaan nämä kuvat, jotka on otettu viikko sitten talven ilmestyessä aivan yllättäen. Kuvathan eivät tuona päivänä oikein onnistuneet omalta osaltani, mutta ainakin kuvien taustaa koristaa kaunis talvinen maisema. Ajatus ei nyt näin yömyöhään tunnu kulkevan eikä kirjoittamisesta näytä tulevan yhtään mitään, joten voisin jättää tämän postauksen ilman erityisempää tekstiä ja mennä nukkumaan.. :-)